Noniin, tervetuloa uuden osan pariin, joka on ehkä toiseksi viimeinen... en tiiä :D
Päätin tehdä tämän osan uudestaan, toivottavasti photobucket tekstiä ei näy :)
Päätin tehdä tämän osan uudestaan, toivottavasti photobucket tekstiä ei näy :)
Raskaus sujui yllättävän hitaasti. Ei päässyt kouluun, eikä ollu muutakaa tekemistä. Richard hoiti kaikki kotityöt, etten mä rasittais itteeni.
Ja hokasin peilaillessani että mun hiusväri on ollu ikuisuuden, juurikasvua aiva karseesti.
Ei siin mennykkää montaa pesua kun mun musta väri ilmestyi kokonaa esii.
Siinä samassa vähensin vähä meikkiä.
Soittaminen rauhoitti mua yhä. Ainaku kaikki meni suoraan sanottuna päin persettä, soittaminen rauhoitti mua.
Mä tapailin yhä Charlien kanssa, se piristi mua tosiaanki. Tuntuu siltä ku mä olisin vankilassa. Mutta onneks on aina joku joka käy kattomassa mua.
Vatsani pyöristyi kuukausi kuukaudelta yhä suuremmaksi. Synnytykseen ei olisi enää kauaa, sillä mun vatsa oli varmaa koripallon kokone. Ajatus synnytyksestä kyllä pelotti.
Charlie kävi taas yhtenä päivänä, mutta silloin tapahtui jotain ratkaisevaa. Mun synnytys käynnisty. Lapsivesi tuli ja me mentii paniikkiin. ( 1 kuva poistui vahingossa, se olis tullu tähän kohtaan) Charlie onneks tajus paniikiltaan soittaa hätänumeroon. My hero. ♥
Sit mut kiikutettiin ambulanssiin. Kukaan joka ei oo synnyttäny ei voi kuvitella millasta se on. En ollut oikein varma itsestäni, mutta silloin kun kuului vauvan rääkäisy, mun suu levisi hymyyn ja ilon kyyneleet vierähti poskelle. Ja sieltä kuului vain: "Saitte terveen tytön.", sillo helpotuksen olo valtasi mut.. Charlie oli muuten mun apuna synnytyksessä.
Aina väliin hoitaja kävi sanomassa että oli syötön aika. Mua pidettiin muutama päivä sairaalassa, ku olin niin nuori. Charlie oli ne päivät mun kanssa. Richard ei edes ilmestynyt paikalle, ja ihan hyvä nii, eipähän Charlien tarvinnu piilotella.
Tyttö oli kaunis. Ruskeat silmät kuin isällää, mustat hiukset kuin äidillään. Richard voisi luulla tyttöä omakseen silmänvärin perusteella.
"Meistä kolmesta tulee vielä todella onnellsia" Charlie sanoi. Hymyilin takaisin. Toivoin, että niin tulee olemaan.
Kun pääsin sairaalasta, Richard oli laittanut kaiken valmiiksi, ostanu kauniin sängyn lapselle ja mulle mekon, tuli niin äitimäinen olo, kuin olla ja voi, mutta ei ihmekään mä olin jo äiti! Vähän yli 15 vuotiaana äidiks..
Kiitos sängystä Richard.
"Eipä kestä, oletko ajatellut pojan nimeä?"
No oikeastaan... Lapsi on tyttö ja sovimme... eikun päätin että lapsen nimeksi tulee Juliet. Sanoin Richardille. Se näytti hämmästyneeltä ku kuuli jutun, olisi kai halunnut pojan. Tai jotain.
Richard oli huolestunu jostai, mut en yhtään tiiä mistä. Talvi oli jo melkee ohi... Mut se tuskin liittyy mitenkään Richardiin.
Taas mä kokkasin sille, ja nyt hoidin lastakin. Ei siinä mitään, enää ei tuntunut niin vankilalta ku oli oma lapsi sylissä. Mutta mitä mä teen seuraavaks?
Kommentit