Tässä osa 2 olkaa hyvät! Yllätyin kun tuliumitakin kommentteja, kuin niiden, joilta olin pyytänyt linkitystä =) Kiitos.
Pakkohan mun oli taksiin astua, kun ei täti halunnut mua pitää enää luonaan. Epäilytti kyllä lähteä vieraan miehen mukaan..
Matka oli pitkä, taisin aivan torkahtaakin jossain vaiheessa. Se mies istui etupenkillä, mä näin vaan sen kiiltävän kaljun. - No, olihan sil kyl jonkin verran hiuksiakin..
Sit se yhtäkkiä esitteli itsensä Richardiksi..
Matkassa meni koko yö, mutta nyt oltiin perillä, talo oli jotenkin vanhanaikainen..
Perillä mua kiinnosti eniten se, et mis mä nukun, etten kai mä vaan nukkuis ton äijän vieres! Joten..
Anteeksi, onko minulla omaa huonetta?
"On, se on se ensimmäinen ja ainoa huone vasemmalta."
Lähdin laahustamaan yläkertaan.
No voi...
On tämäkin huimaa! Täällä on vain yksi sänky, ja hieman kävelytilaa! Ei edes kunnon ikkunaakaan. Ei tätä surkeampaa voisi olla!
Nyt tähän tuli jotain tolkkua! Täällä on kunnon piano! Vai onks tää flyygeli..? Kaiken sotkun keskellä mua rauhoittaa soittaminen.
Se Richard vaan töllötti ylevän näköisesti soittoani, ei se oikein näyttänyt koko soitostani pitävä.. osaakohan se ite soittaa ollenkaan.
Voih, luulisi että tässä on jo tarpeeksi, mutta ei! Läksyt pysyvät samoina paikasta toiseen. Mut en mä kuitenkaan tänne haluiskaan jäädä homehtumaan kaikkia päiviä.
Koulussa tavasin tämän pojan! Ultrasöpö! Se esitteli itsensä koulussa Charlieks. Ihana nimi. ^^
Sitten käynnistyi keskustelu, enhän mä voinu vaan tuijottaa sitä hymysuin ihastuneella ilmeellä;
Mut Charlie, ooksä asunu tääl koko ikäs?
"En, mä olin orpokodissa. En oo oikeestaa nähnytkään koskaan vanhempiani. Mä karkasin kun täytin 13. Olin kai jo niin vanha, ettei ne jaksanut tulla perääni."
"Entäs sun tarina? Sähän oot uus meidän luokal."
Noo.. Se on aika surullinen juttu sinänsä.
Mun vanhemmat kuoli kun olin pieni.
Mä jäin tätini kanssa kahdestaan, ja sitten tuo ukko haki mut tänne.
"Ai anteeksi, ei puhuta siitä sitten sen enempää.." Charlie änkytti nolona.
Ei se mitään, tule sisään, mä oon tehny spagettii.
"Hyvää." Mutisi Charlie ruokaa suussaan. Mun äidin resepti. Hymyilin aivan ylileveää hymyä, toivottavasti en tuijottanut Charlieta liikaa...
Mut sitten, Richard tuli töistä.. Siitähän soppa syntyi..
"Kukas sinä olet?! Älä koske Juliaan!"
"En mä aiko..." yritti Charlie änkyttää.
"Kyllä minä sinun lävitsesi näen!" Huusi Richard Charlien puheen päälle.
Charlie joutui loppujen lopuksi lähtemään.
Ei sun olis tarvinnu olla noin ankara Charlielle! Se on mun kaveri, eikö mul sais niitäkään täällä olla!?
"Mutta se poika ihan selvästi.." Een kuuntele ollenkaan!
Sitä riitaa kesti kauan!
Miksi aina minä? Miks mun piti tulla tänne? Mä en kyl tääl aio pysyä, jos kavereitakaan ei saa olla.
Soittaminen on aina rauhoittanut myös mun äitii, oon kai tullut äitiini hurjasti. Olo oli jo parempi. Siinä samalla saikin hieman mietiskellä asioita, ihan hiljaa, vaikka flyygeli pitikin ääntä, mutta kaunista sellaista.
Ei mun päässä liikkunu enää mitään muuta kuin Charlie. Olen varmaan rakastunut tai jotain, siinä pojassa on vain jotain niin ihanaa...
kommentteja kiitos. :)
Korvaavat muuttuivat tässä osassa niin että pölähti, ihot sekä silmät. :)
(Korjailin tekstiä nyt hieman jälkeen päin..)
Kommentit